Jänismestaruusottelu Ylitornion Pessalompolossa 06.12.2008.
Määräaikaan mennessä ilmoittautui 13 koiraa, joista 1 koira joutui jäämään pois alkavan killan takia, joten lopullinen koiramäärä oli 12 koiraa. Maastoissa ajettavia jäljistä päätellen näkyi olevan, osa koirista vain jostain syystä ei löytänyt, siitä huolimatta oli niitäkin jotka ”oneksensa” löysivät ajettavan , jopa kaksikin.
Keliolosuhteet oli ankarat, sillä olihan paripäivää sitten ollut suojakeli, joten puista tippunut vesi oli jäätänyt puiden juuret jäiseksi ja karkeaksi.
Siispä saatiin ”jalostuksellisesti” kokea kolme ”testiä”, ensiksikin koirien metsästysintoa, toiseksi koirien käpäliä (osalla koirista ei minkäänlaista merkkiä ) kolmanneksi koiranohjaajan ei kilpailuviettiä, vaan sitä paljonpuhuttua ”maalaisjärkeä” ja keskeyttivät koiriensa kokeen, joka oli aivan oikein. Mutta olosuhteista huolimatta, aina se voittaja sieltä löytyy. Siis JÄNISMESTARI 08 on narttu BRAVON ESTER, om. Janne Väisänen, Kontiolahti, sekä ”Terin” kasvattaja Raimo M Viljanmaa.
Vielä kerran parhaimmat onnittelut Jannelle, sekä Raimolle, unohtamatta ”Teriä”, sekä kaikille JM 08 osallistujille.
Tulokset:
1. Bravon Ester ER 35121 / 04 om. Janne Väisänen, Kontiolahti 75,67
2. Sinnikon Neiti ER 25864 / 04 om. Eero Pirttimaa, Ylitornio 70,04
3. Bravon Vili ER 19400 / 03 om. Unto Mäkinen, Jyväskylän mlk 57,88
( keskeytettiin )
4. Usvavaaran Eva Er 29977 / 06 om. Ismo Säily, Tornio 50,08 ( keskeytettiin )
5. Viktor ER 24442 / 03 om. Tapio Puruskainen, Keminmaa 35,75 ( keskeytettiin )
6. Riistakairan Sissi ER 21203 / 05 om. Merja & Mika Kuronen, Kemi 28,42
7. Bravon Mitzu ER 40813 / 04 om. Teija Viljanmaa, Kajaani 20,42 ( keskeytettiin )
8. Bravon Inkeri ER 45887 / 06 om. Raimo M Viljanmaa, Kajaani 10,00 ( keskeytettiin )
9. Bravon Itu ER 19483 / 01 om. Heikki Savolainen & Olli Henttinen, Nurmes 8.00
Sinnikon Zeri ER 29093 / 02 om. Tapio Löllö, Kalajoki Luopui
Bravon Aku ER 18793 / 02 om. Ari Mustonen, Kajaani Luopui ( omistaja ei päästänyt koiraa irti, karkea keli )
Satulakiven Shemeika ER 37752 / 00 om. Matti Törmälä, Kemi Suljettu HLÖ 10,00
Jaettuja palkintoja:
1. Huono-onnisimman palkinto, Idänsuurriistakoirien lahjoittama puukko meni Bravon Vilille.
Syystä joka on jo mainittukkin, eka erä ajoa 111 ja sitten koe keskeytettiin loukkaantu-
misen takia.
2. Pisimmän hukan selvittäneen palkinto, Laikajärjestön lahjoittama visakoivuinen tasku-
matti. Tämän kävi noutamassa Sinnikon Neiti, 26 min hukan selvittelystä.
3. Lapin kennelpiirin lahjoittama voittajan kasvattajan pokaali siirtyi Raimo M. Viljanmaan
kirjahyllyyn.
sekä kiertopalkinnot:
1.Voittajan Malja, lahjoittanut Ilpo Pöntinen Bravon Ester
2.Saj:n Malja, parhaista pisteistä Bravon Ester
3.Satulakiven Kaiku, paras haukkunumero Bravon Ester
4.Ylösottajan Malja, lahjoittanut Bravon kennel Sinnikon Neiti
5.Mummon Malja, lahjoittanut Sinnikon kennel Bravon Itu. Uusi kiertopalkinto jonka saa
vanhin tuloksen ajanut koira. Nollakin on tulos, vain sulkemisia ja luopumisia ei
hyväksytä.
6.Ylitornion riistanhoitoyhdistyksen lahjoittama kiertopalkinto parhaalle kaksoivalionartulle
ja mikäli tälläistä ei osallistu niin parhaalle KVA-nartulle, tämän suuren palkinnon
sai matkaansa Riistakairan Sissi.